perjantai 15. marraskuuta 2013

Eristeitä kehiin ennenkuin pakkanen paukkuu


On tainnut vierähtää jokunen tovi siitä kun viimeksi olen päivitellyt Villa Ylänteen tilanteista. Suonette anteeksi.

Kyllä, kyllä, hommissa on oltu joka päivä. Ja edistystäkin on tapahtunut. Suurin ilonaihe on ollut villojen saaminen seinille ja yläpohjaan. Alla hieman kuvamateriaalia aiheesta.

Yläkerran katot vuorattiin ilmansulkupaperilla ja koolattiin. Ulkoseiniin asennettiin tuulensuojalevyt, joiden taakse tietenkin  jätettiin tilaa ilmankierrolle. Kuvista huomasin, että tulihan ne sähkötkin asennettua yläkertaan tässä välissä!



Sitten saapuivat villanpuhaltajat ja pojat se oli pölyistä hommaa. Onneksi ei itse tarvinnut kuin ihastella vierestä!








Seuraavana päivänä kun pöly oli lähes laskeutunut, talossa näytti jo aivan valmiilta! Mahtava fiilis, kun vihdoinkin alkaa tapahtua jotain näkyvää suurin harppauksin.





Ja voi hyvänen aika. Tännehän voisi jo muuttaa, nyt kun villojen päälle on saatu jo siistit paperitkin!



Yläpohjan eli vintin puhallus tapahtui eri päivänä kuin seinien märkäpuhallus. Vintti imuroitiin puhtaaksi jo viime talvena. Jukka asensi vintille vähän lisää vasoja, jotta saadaan sitten niiden päälle rakennettua tukevampi "lattia" vintille. Samoin tässä vaiheessa oli kätevä vetää muutamia sähköjohtoja vintin kautta yläkertaan.



Uskomatonta että tämä vintin villoitus hoitui yhden miehen voimin ja noin parissa tunnissa. Todella tehokasta. Villat imettiin suoraan kontista ja sinne se pölisi vintille kuin puuterilumi suksien alta rinteessä.





Täytyy vain toivoa, että tuota puuteria nyt meni joka rakoon riittävästi, jotta lämpö pysyy talossa sisällä eikä nouse enää tänä talvena tuonne vintille...Villaa puhallettiin vintille 60 cm. Luulisi riittävän.




2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavalta näyttää jo!! Tsemppiä, nyt näkyy jo loppusuora! Sitten juhlitaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tämä tästä pikkuhiljaa…Urakka, jota tässä nyt odotellaan on LVI-urakka, jonka jälkeen voidaan loputkin avoinna olevat lattiat, katot ja seinät pistää umpeen ja aloittaa varsinainen "hienosäätö" :-)

      Poista